sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Kansalaisvelvollisuuksia ja kansallismaisemia, osa II - Kierros Karhua, ensimmäinen näytös

Karhunkierroksen patikka Hautajärveltä Rukalle 28. - 31.8.2016, ensimmäinen näytös
***

Esinäytös

Vuoden 2011 syksy, satunnainen illanvietto Lappeenrannassa. Sade piiskaa ikkunaa ja ukkonen iskee vasamia Saimaan yllä. No okei, oikeesti oli ihan nätti keli, mut ois voinu olla eeppisen pahaenteinen sää. Toverini Jaakko kaataa meille konjakkia ja toteaa, että olisi huikeaa joskus vaeltaa Karhunkierros kokonaisuudessaan. Vaikka en juuri konjakista tykkääkään, niin isompi vaellusreissu kuulosti hyvältä, joten pyysin tätä kertomaan lisää reitistä, kun tuolloin vielä eräseikkailuhommissa niin untuvikkona en tietysti ollu koko reitistä kuullutkaan. Jaska kertoi Pienellä Karhunkierroksella joskus nuoruudessa näkemänsä perusteella niitä näitä reitistä ja joku meikäläisellä vaan loksahti kaalissa niin, että sillä hetkellä tein päätöksen joskus käyä tuon täysimittaisen reitin samoamassa läpi - mieluusti vielä vastapäätä istuvan "idean isän" kanssa, koska siinä vaan tuntui olevan joku astetta syvempi ajatus mukana.

***


Ja takaisin nykyhetkeen, sillä se joskus olis niiku nyt. Omassa pienessä aivossani olin näpertänyt vuoden -16 reissusuunnitelmat niin, että Koli olisi kotimaan historiaa ja huikeimpia maisemia hivelevien reissukohdevalintojen pelinavaus ja Karhunkierros se varsinainen potti kesän päättävänä sokurina suolan pohjalla. Oman sivun kirjoittamisen alkamista tuossa Oulangan kansallispuiston maisemien eepoksessa oli jostain syystä vaikea hahmottaa, kun sitä oli niin kauan ja hartaasti lakki kauniissa kourassa ooteltu, mutta onneksi alkamisen hahmottamista oli helpottamassa Etelä-Kurjalasta Kuusamoon suuntaavan 700 km:n ajomatkan suoma perseen kolotus. Terveiset Saksan insirööreille: Klonkswagen on erisuuri kuin ergonomia.


Nootti:
Karhunkierros on monille aivan peruskauraa ja jauhaahan sen täysin läpitte noin 5000 henkeä vuodessa, että kyse on suoranaisesta turistikohteesta. Monille on siis ihan ymmärrettävästi vaikea saada jakeluunsa, että miks sitä hehkutetaan niin paljon ja miks siitä joku jaksaa TAAS lässyttää plokissaan, mutta vastakaneetiksi en voi kuin suositella ottamaan tiukan otteen siitä tunkista ja painumaan itse tsekkaamaan, että miten ne paikalliset maisemat avaa aivonystyröitä ihan eri tavalla, kuin uskoisi.




Sunnuntai 28.8.2016

 

Hyvää huomenta todellisuudessa

Olihan tämäkin päivä koettava, eikä se noussut kauniina - mutta en noussut miekään. Realiteetit härmistyivät nokkamme eteen ja tällä kertaa psyykkeen sumuverhot hälvenivät edestämme paljastaen Karhunkierroksen luontotalon (ent. Hautajärven luontotalo). Toveri Endur-Anssin kanssa heräsimme siis sateisen maastoyön jäljiltä suoraan reitin pohjoispäästä valmiina ottamaan karhunkierrospainihaaste vastaan. "Ite idean isä" Jaakko ilmestyi taksikyydillä takavasemmalta keskelle aamupalaamme luontotalolle jo heti kaheksan jälkeen aamulla ja homma näytti vakavasti siltä, että kohta sattuu.



Ryhmä Latva3 ja obligatorinen "Kato ku myökii melkei vissii käytii jossai ehkä!" -kuva


Allekirjoittanut manaa eräilyn epäjumalia apuun jo ensimetreillä (kuva: A. Tuhkanen)

Algebra olisi seuraava: ysin maissa liikkeelle tuntisyklillä, eli tasatunnista alkaen kävelyä ja tunnin lopussa aina 5 - 15 min taukoa fiiliksen mukaan. Noin puolessa välissä päivää tunnin tai puolentoista mittainen ruokatauko ja toinen ruokailu ja/tai iltapala sitten leiriytessä päivän päätteeksi. Koitettiin vielä räpeltää tauot mielenkiintoisten nähtävyyksien kohdalle, jotta saataisi aina pari kärpästä yhdellä hutilla. Sykli on hyvä täsmäase reissuväsymystä vastaan ja ollut käytössä monesti, mutta nyt se laitettiin omalla kohalla ekaa kertaa useamman päivän mitalla koetukselle.

Luontotalolta aloittaessa Karhunkierros tarjoaa aluksi suota. Suo on reilusti parempi kuin Ristikallion aloituspaikan tarjoama hakkuuaukeainen alku, joka vielä lyhentää KK:ta 10 km luontotalon lähtöpaikkaan nähden, mut Luontotalolta lähtiessä taas jää Ristikallio näkemättä (vekki vihkoon: syy tulla takaisin). Jos kaupunkilainen on sitä mieltä, et...
- Suot on pelkkää vettä, höttöä ja 13 kilotonnia paarmoja (myös talvella)
- Suolla ei voi kävellä eikä uida
- Soiden kuuluukin olla piilossa keskellä mettää muutamia pitkospuita ja laavuja kasvavia lakkapitoisia poikkeuksia lukuun ottamatta
...niin kannattaa erehtyä käymään vaikka Sallan ja Kuusamon korkeudella, ku siel on suotkin ihan isosti näkemisen arvosia paikkoja. Plussana *plop* paikalla ei tollei syksyllä oo enää itikoita tai juuri muitakaan kiusankappaleita (pl. allekirjoittanut), kun ensimmäiset syyskesän yöpakkaset olivat jo suorittaneet hytykkeiden massamurhan.


Tuhatmetrejä corten-teräksestä

Monien Karhunkierroksen alkupuolelta tunnistama nähtävyys ei oikein tue roskattoman retkeilyn periaatteita, mutta joku voisi tietäessään paukutella henkseleitään tuolla kommenttiosiossa, et mikä tän "roskan" valmistaja ja malli onkaan?

Ettei ois vähä mittaria käännetty kuitenki...

"Vetelä täällä, kuka siellä?"

"Bear with me"

Aakeetalaakeeta

Voimien mittelö (kuva: A. Tuhkanen)

Kolopesijöiden asuntomarkkinoillakin on täällä ihan eri sfäärit

Oltiin jo pietty yksi varsinainen napostelu- ja säätelytauko ekan riippusillan kohdalla, kun kaikilla ruumiin tukirakenteet huusi kantolaitteiden säätämisen puolesta ja jokaisella oli lähdön kylmäkäynnistyksen jäliltä liikaa kuteita yllä. Paksu takki voi liikkeelle lähtiessä olla kiva, mut muutaman kilometrin jälkeen koleassakin kelissä alkaa tuntua, ku olis lenkillä joku ostos-tv:n sauna belt niskassa. Jos ei muuta, ni saa tällei ainaki kroppaan lämmöt päälle. Perttumakosken laavulla n. 7 km jälkeen pidettiin toinen tauko hämmästellen aavisteltua rankempana langenneen edellispäivän ja -yön sateen jälkiä. Sateiden intensiteettiä ja laajuutta ei oltu ajateltu sen kummemmin lauantaina Rukalle ajaessa, vaikka matkallakin vettä paistoi välillä aika kovaa. Nyt polku oli paikoitellen aivan mössöä ja alkupään uudella reittilinjauksella sijainnut Rytinivan yöpymispaikka suorastaan tulvi viereisen Koutajoen saatua hönkää sateista. Perttumakoskella tauko ei sentään ollut kahlaamista, kun taukopaikka sijaitsee joen pintaa ylempänä.


"Hyvä lörtsykä!"
- Jaakko vetisen polun kunnosta


Tauolla ihailemassa alhaalla virtaavaa Savinanjokea...

...ja entistä laajempina hahmottuvia sateen vaikutuksia. Joen törmältä oli valunut kivineen, kantoineen ja metsänpeikkoineen kokonaisia mökkitontin kokoisia lämpäreitä pintamaata mitä ilmeisimmin juuri edellispäivän sateiden ansiosta. Tai ainakin kaikesta päätellen maanvyörymät oli tapahtunu ihan lähiaikoina, kun maan mukana lähteneiden nyt joesta sojottavien puiden lehdet vihersivät.






Lounastauko oli suunniteltu Rupakiven tasalle, jossa päästiin kokkailun lisäksi tietty myös tuijottelemaan tuota kuulemma Suomen harvoista jokiraukeista tunnetuinta. Se on vaikuttava näky, joka saa keräilemään leukaperiään jo alas johtavilta lahoilta rappusilta, kun luonnonmonumentti paljastuu vähitellen puiden välistä. Veikeä viisimetrinen* kolossi saarineen pienen puistikkonsa kera käskyttää Savinajoen valtavaa voimaa väistämään tieltään. "Kuka on herra!" *piiskanisku* - Melkein kuulin sen huudon. Paikalla on veden alla varsin outoja kalliokumpareita, jotka saivat veden notkahtelemaan, aaltoilemaan ja tanssimaan mitä oudoimmin tavoin.

* Ei ollu mittanauhaa mukana, mut Guuggeli kertoi jälkikäteen.


"Jumalauta mikä moukku!"
- Jaakko Rupakivestä. 


"Tähdet, tähdet..."

Jaska oli ihan oikeassa sen "lörtsykä" -heittonsa kanssa. Tässäki kohtaa valumavesi valtasi hetkeksi matkaa polun täysin omiin tarpeisiinsa keneltäkään mitään kyselemättä (kuva: A. Tuhkanen)

Savilampeen johtava ja polkua risteävä ehkä maailman mahtavin vesillelaskupaikka on varmana myös maailman ei-mahtavin vesiltänostopaikka

Tässä on selkeästi ainekset siihe, et kanootti laskee melojan vesille, eikä toisinpäin


Savilammessa naittuvat yhteen Savinajoki ja Oulankajoki, joista jäljempi ylitetään autiotuvan pihasta lähtevää riippusiltaa pitkin. Joet jatkavat tästä yhteistä uomaa Oulankajoen nimellä ja reitti jatkuu jokea myötäillen.


Radioprofeetta Dannyn ennuste käy toteen - pahaenteistä!


"No siält löyty makkuri!"
- Jaakon poikkeuksellisen tamperelainen heitto Anssin hukassa olleista kummitusmakkaroista niiden ilmestyttyä takaisin materiaalivahvuuteen muutaman tauon jälkeen.

 


Taivalkönkään telttailualueen näköalapaikka on reitin varmaan riskialttein photo opportunity, mut samalla rahalla se tarjoilee myös mitä huikeimpia näkyjä. Kielekkeeltä aukeaa näkymät takaisin päin yläjuoksun mutkaan...

...ja menosuuntaan alajuoksuun Taivalkönkään riippusilloille...


...sekä parinkymmenen metrin pudotus vieressä olevaan Oulankajokeen (kuva: A. Tuhkanen)

Taivalkönkäälle oltiin suunniteltu leiriytyminen n. 20 km päivämatkan jälkeen ja suunnitelma jostain syystä myös piti. Oltiin paikalla ennen kuutta, et ehittiin siis ilman kiireitä pistämään leiri pystyyn, liekkiä kivikehään ja ruokaa suuhun. Piti vaan ensin ettiä se sovelias leiripaikka, joksi saksalaista retkeilyintoa piripintaan ahdettu Taivalkönkään autiotupa ei oikein sopinut. Ahtunk, ei mahtunt vaik kui tunk. Meille omien majoitteiden ystäville oli onneksi teltta-alue parisataa metriä reittiä takaisinpäin kallion päällä, eikä harmittanut vaikka leiripaikan ettiminen ja Taivalkönkään kuohujen hämmästely menikin vähän rapputreenin puolelle. Teltta-alueelle saatiin seuraksi pari muutakin KK:lle samaan aikaan pää neljäntenä jalkana sännännyttä seuruetta.


Vesi ettii reittinsä

Hella kuumana


Kahenlaista kortteeria

Yhenlaista kortteeria (kuva: A. Tuhkanen)


Makkarat kypsinä nuotioon ja vaeltajat kypsinä ekaan päivään - tavoite saavutettu. Pää tyynyyn ja...

Ai niin, huomionarvoisena seikkana todettakoot, et yhtään yömyssyä Stroh -pullosta ei otettu. *narsk* *glung* "Hyisssss..."

Mihis sitä jäätiin. Niin tosiaa, unta pitkin seuraavaan päivään.


Maanantai 29.8.2016


Toiseen reissuaamuun ja uuteen viikkoon herättiin eilispäivää miellyttävämmissä merkeissä. Varoitus: Seuraa kahen kappaleen verran teknistä hourailua. Oon aina ollu sitä mieltä, että maanantai on päivä siinä mis muutkin ja asenne tekee päivän, mut tällä kertaa asennoitumisessa autto myös riippumattomajotteeni välikerrokseksi survoma makuualusta. Ekana yönä olin nukkunu vaa riippumatolle tarkotettu "alusvaate" (engl. underquilt tai underblanket) lisäeristeenä ja tuo rätti ei sen yön sateissa ynnä tyrskyissä oikei pitäny lämpösenä, vaikka laavukangas blokkaakin suurimmat tuulenpuuskat. Toista yötä varten otin koko nukkuma-arsenaalin käyttöön tunkemalla myös riippumaton välipohjaan solumuovisen makuualustan. Tällä sai kokonaisuuden toimimaan ja uni pysyi simmussa läpi yön.

Tietysti olihan siinä myös makuupussi, jos joku nyt ei hiffannut. Otetaans sananen siitäkin: Olin ottanu pienimuotosen riskin, kun varustauduin reissuun kesämakuupussilla, jossa mukavuuslämpötilarajana on -3 astetta celciusta. Tuon voi luottaa riittävän viileämpinäkin kesäöinä Suomen kesästä** huolimatta, mutta mites sitte pohjosessa ja syyskesästä? Tulis olemaan vähän nii & näi jo ajatustasolla, kun oli ootettavissa lämpötilojen hivelevän öisin nollaa sen ylä-tai alapuolelta ja muutenki ruumiinrakenteeltani keskivertokukkakeppinä tiiän voivani laittaa suosiolla sen 5 astetta lisää noihin makuupussien lämpötilarajoihin. No, onneks olis yöpuvuksi myös fleeceä, jonka riittämisestä tarvittaessa lisälisäeristeenä oli hartaita toiveita, jos tulevat yöt menisivät kylmäksi...

** "Sen minkä kesä kastelee, niin sen se myös jäädyttää"


Sitte taas asiaan: Puurovesien lämmetessä ehtii kätevästi laittaa sässynät rinkkaan nii, et aamupalan valmistumisen jälkeen pääsee heti laittamaan popoa toisen eteen. Niin älytön oli hinku päästä ahnehtimaan silmillään jatkuvasti huikeammaksi muuttuvia maisemia, et ihme ku joku vissii ehti jopa syömään sen oman aamupalansa.

Taivalkönkäältä lähtiessä olivat mökin täyttäneet saksalaiset kohtalontoverit ulostautuneet kabiinista. Eräs näistä saksalaisista oli Anssin kuuleman mukaan kysellyt toisilta ohi menneiltä retkiporukoilta, että josko se kuuluisa joku voisi ottaa hänen varusteitaan mukaansa ja postittaa ne Rovaniemelle. Täh?! Nii, hää oli vissii matkalla Euroopan halki arviolta ihan kaikki + vähä päälle mukanaan ja Karhunkierroksen kohalla alko jo vähän vieteri hirttämään kiinni ~40 kg painavan rinkan alla. Kun kaikilla muillakin on jo valmiiksi omat kantamukset mukana, niin vastineet kenttälähettihakemukselle tais olla lähinnä sitä perisuomalaista auttamisen halua malliin "Pärjäile!". Kuriiria ei ihan tällä kertaa herunu, mut täytyy kyllä nostella kenttälakkia tuollaisesta Euroopan halki -rohkeudesta. Toivottavasti miekkonen selvisi maaliin asti, missä päin maailmaa se maali sitte oliki - jos ei sitte koko ukko ole vielä kyselemässä jossain Mynämäellä, et kukahan postittelis vähän varusteita Timbuktuun.


Taivalkönkään ensimmäisen kosken imu

Kuohut riippusillalta nähtynä

Toisen kosken kuohut


Toinen haara yläjuoksuun päin

Kolmannen koskihaaran riippusilta, joka näkyi illalla...

...tuolta. Vedessä näkyy melojien reittiä saarekkeen kanoottirännille ohjaava poijunaru, joka lienee ihan paikallaan. Ainahan Taivalköngästä vastaavaa menoa voi sitten kotona kokeilla turvallisissa oloissa survoutumalla kanootin kanssa pyykkikoneeseen, laittamalla Taivalköngäs -pesuohjelman päälle ja *pulipuli*

Ja viel ne kolmannen haaran kuohut siellä jossain kaukaisuudessa. Taustalla näkyy Oulankajoen Pitkälahti

Taivalkönkäästä voisi kirjoittaa oman tekstinsä kaikkine valokuvineen, mut mie luotan siihe, et sen on moni tehny aika tyhjentävästi tarpeeksi moneen kertaan. Paikka on kyllä fiiliksiltään suoraan kuin jostain lapsuuden seikkailuelokuvan aarresaarelta, kun kosken keskellä on saaria ja riippusiltoja iha ku jossain eksoottisemmassakin lokaatiossa. Ja vielä mitä, täähän ON eksoottinen lokaatio! Hitto vie.


Tasaisessa kangasmaastossa auringonpaisteessa oli kyllä sitä jotain. Tai pakko olla, kun se välittyy näin jälkikäteen täysin käsittelemättömästä ja perunalla otetusta valokuvasta. Hästäk noufiltter.



Viien tähen maisemat tekee tauon, mut myös tauko tekee viien tähen maisemat. Se on vähä niiku sitä hetkeen tarttumisen taitoa. Ai minkä tähen.

Oulangan luonnonpuiston leirintäalueen ruohonleikkaajalle ei näköjää makseta korkeanpaikan työn lisää

Njet! Karhunkaatolupa saataisi vasta Rukalla saunassa. Sitä ennen myöskään yhtään Strohia ei nautita. (Kuva: A. Tuhkanen) *narsk* *gulp* "Köh, rääh!"

Ei näistä työasioista näköjään päässy eroon ees lomalla, kun Oulankajoen ylittävä silta sai paraikaa uutta kantta

Oulangan luontokeskuksen pihassa navigaattorin heleä naisääni kuuluttaa: "Seuraavaksi - aja joka suuntaan - yhtä aikaa - iha helevetisti."

Vempulat suunnittelee päivän etappeja. "Wanha walocuwa" -filtteri by Anssin pottukameran kuolonkorahduksia päästelevä kenno (kuva: A. Tuhkanen)

Oulangan luontokeskukselle tupsahdettiin reitin varmasti helppokulkuisinta osuutta myöten alle kolmessa tunnissa noin puoleen päivään mennessä. Keskuksella kävi aika hulina: Oli turistia, bussikaupalla luokkaretkeläistä, reitin varrelta tuttua retkiporukkaa ja ihan vaan autolla päiväretkeilemään tullutta sakkia. Myö oltii mietitty pitävämme lounastauko tässä yhteydessä, koska munkkikahvihammasta kolotti (ehkä juuri töiden lomassa kahvitauolla syötyjen munkkien takia, whuu nous whuu keörs) ja munkkikahvien olis tietysti oltava ne jälkiruoat lounaan päälle. Aijai, teki hyvää. Onneks munkkikahvia tosiaan riitti myös kaikille populan määrästä huolimatta, vaik joku meistä kyl tais saaha just sen viimesen rinkilän. Huh, meni siis tiukille ku Sylvester Stallonella siin Rennyn leffassa konsanaan.


Puolitoistatuntisen jälkee jatkuu, hop

Luontokeskusta ja rikostovereita muita retkeilijöitä

Seuraavan muutaman kilometrin aikana Oulangan luonnonpuisto paiskasi taas sellaiset kortit pöytään, et meikäläinen ja vissii muutama muukin oli aivan oikeasti ihan monttu auki niiden edessä. Reitti alkoi metsän keskellä kulkeneen osuuden jälkeen noudattaa taas Oulankajoen linjaa ja heti ensimmäisenä Luontokeskuksen jäliltä oli vuorossa Kiutaköngäs. Tuo paikka veti kyl hiljaseks: Kiutaköngäs on tähän mennessä ainut aidosti luonnon muovaama näky, joka on saanut ihon kananlihalle. Se kosken huumaava jyrinä ja kuohuista nouseva kosteus päästivät niin ennenkokemattoman lähelle luonnonvoimia, et niiden eessä vaan tönötti nollat taulussa (silloin, ku ei räpsiny valokuvia kameran kenno kuumana ku paraskin turisti) miettien, et "Jumat, näin koetaan asioita!".


*Virvelirummun pärinää* (kuva: A. Tuhkanen)

Tänne se kaikki vesi näköjään hävisi. Jaakko ja mie (siel rinkan takana) mittatikkuina (kuva: A. Tuhkanen)

Tonneittain valkoista kohinaa (kuva: A. Tuhkanen)

Pinnan tasossa (kuva: A. Tuhkanen)

Kivetkin kiinnostaa

(kuva: A. Tuhkanen)

Ja edelleen riitti vauhti

Kiutaköngästä ihailtiin erilliseltä kalliosaarekkeelta, jonka erotti muusta mantereesta kallioon louhittu vanha tukinuittoränni. Kyseinen ruikku puuttuu kuitenkin maastokartasta ja varmaan ihan syystä, et kartantekijältäkin on könkään äärellä unohtunut moiset rännit tyystin (kuva: A. Tuhkanen)

Oulankajoki meanderoi vieressä minkä ehti (ja kyllä, opin reissussa uuden sanan), kun myö taas käveltiin auringonpaisteisessa päivässä sen vierellä jatkuvasti korkeammalle nousevaa törmää myöten. Joku spaadu sattui vastaan seurueineen ja esitteli löytämäänsä männyntuoksuvalmuskaa samalla hallitsemattomasti puheripuloiden kyseisen tatin kilohinnasta ja arvostuksesta Japaniassa. Hieno homma hälle ja kaipa se (sieni) jollekki tuoksukin, tai ainakin Jaakko ja Anssi ties väittää sen tuoksuvan, mut miun pää oli niin täynnä Kiutaköngästä ja Oulankajoen ihmeitä, ettei muita aistihavaintoja hetkellisesti otettu vastaan vaikka oisin niistäny siinä justiisa koko tatin kaikkine maltoineen nenääni.


Ja tääki ois voinu olla reishi, eli lakkakääpä. Vai oliko? Emmie vaa tiiä. Oli tai ei, niin kääpien nykiminen irti puista on kielletty Oulangan luonnonpuistossa, vaik normaalisti se kuuluukin jokamiehenoikeuksiin, kunhan sen hoitaa puuta vahingoittamatta. Meni siis reisille, HÖHÖÖ.

Siinä sitä meanderointia, eli joen mutkittelua (kuva: A. Tuhkanen)

Anssi kahlasi, koska miksi ei. Vieressä oli kuitenkin ihan hyvä silta, jonka sai jättää kävelemättä



Marjat (kuva: A. Tuhkanen)

Tunnistatko ittes kuvasta? Ei se mitään, ei myökää. Kuvasta etuvasempaan jäi muuten Ansakämppä, joka tuli aivan liian aikaisin vastaan, et sitä ois kehannu miettiä tän illan majapaikaksi.


Maa-aineksen kitkakulman käsite rautalangasta väännettynä: Tätä jyrkemmässä kulmassa ei tavara pysy kasassa

Yht' äkkiä tuli herättyä tunteeseen, et putoaa sängystä! (kuva: A. Tuhkanen)

Keturoilleen menneen tukinuiton jakojäännös Kulmakkopuron yhteydessä. Kuvan aukio on lopputulos 1900 -luvun alun Kulmakkopuron perseelleen menneen tukinuittoyrityksen ruotsalaisesta pelastustoimenpiteestä ennen ensimmäistä maailmansotaa, kun puron laitamille kasaantuneet tukit sahattiin lankuiksi ja kuljetettiin maitse muualle IKEAn tehtaille. Lähde: Karhunkierroksen retkeilyopas, J. Laaksonen

Nelosia ja ykkösiä, hyviä numeroita ovat

Todiste siitä, et reitille nimensä antaneita otuksia tosiaan kiersi jossain lähistöllä. Karhunköntsäkierros, höhöhöhööö! (kuva: A. Tuhkanen)

Oulankajoelta irtaannuttua reitti nousi Kulmakkovaaralle, jonka matkalla reitti oli vanhaa kunnon "lörtsykää" ja jottei kantavuudeltaan kyseenalaisen polun kanssa seuraavan askeleensa arvailu vaan olisi ollut liian tylsää, niin myös metsän kuningas ite oli käynyt miinoittamassa polkua kertaalleen syödyillä marjoilla. Yhden ruoansulatuskierroksen kokeneet metsän antimet eivät olleet ongelma, sillä eihän niitä jatkuvasti ollut, mutta edelleen juurakko, kivet, kannot, kävyt ja se sörsseli sekä niiden kaikkien väistely oikeelta, vasemmalta, alta ja yltä veti polvet veteläksi. Olihan matkaakin ropissut päivälle jo yli 20 km ja illan määränpääksi suunnitellulle Jussinkämpälle sitä tulisi yhteensä melkein neljännessata kilometriä. Päivä oli siis reissun päivistä pisin ja rankin (tai ainakin tässä vaiheessa elettiin tuossa luulossa...), mut myös todella antoisa. Koko kolmen kopla oli vähän kuitti kuluneesta päivästä, mut Kulmakkojärven eteläpään kaislikossa veden peittämiä pitkospuita horjuessa horjuttiin kummiskin hymyssä suin. Kyl Karhunkierros oli lunastanut paikkansa jo tässä vaiheessa myös tämän matkaajan sydämessä.

Parkkeerattiin siis Jussinkämpän maastoon. Väen määrästä sanottakoot nyt, et Saipan pelissä on sakkia kuin Jussinkämpällä. Illanvietto Jussinkämpän leirissä sujui kuitenkin väenpaljoudesta, partiolaisista ja väsymyksestä huolimatta (tai siitä johtuen) aivan raukeasti. Tilaa oli selkeästi varattu isommankin Saipan pelin porukan pitimiksi: Teltta- ja nuotiopaikkojakin oli useampia siltä varalta, että sopu sijaa antaa -ajattelutapa ei perisuomalaiseen tapaan veny, mutta paukkuu. Mitään ihmisiä vastaan meillä ei ollut, mut viimeistään partiolaisten mökääminen rantalaavulla vähän niiku ajoi meijät käyttämään valinnanvaraa hyväksemme nii, et majoitteiden pystyttelyn jälkeen murkinoimme sekä tulistelimme kenkämme, sukkamme ja naamamme kuiviksi ihan omassa rauhassa meille jääneellä nuotiopaikalla. Reissu olisi päiviltään puolessa välissä ja kilometreiltään jo vähän yli, että unta sopi ottaa kupoliin aivan ansaitusti.

Ja tavaksi muodostuneeseen tyyliin kemiallista lämmitystä Stroh -tai konjakkipullosta (minkä nyt kukin päättikin jättää juomatta) ei nautittu. "hölökyn kölökyn" *ryyst* *PTHUI!*


Hauskaa, et kun Ämöriikassa kaikki vaalilupauksista alkaen on suurta ja lihavaa, ni samaten on myös tervaksen nimi: fatwood. Tässäpä todellisen lihavaa puuta (kuva: A. Tuhkanen)

Puhas viilistelykuva (kuva: A. Tuhkanen)

"...Ja sitten laavun porukka pienempää ääntä!"
- Metsästä kantautunut partiolaisille suunnattu anonyymin kohtelias kehotus laittaa NYT se suu suppuun ja pää tyynyyn vähän äkkiä niiku olis jo. Hyvää yötä! (kuva: A. Tuhkanen)

Vaikka teksti ottaaki ja pätkäsee tähän näin, ni Karhunkierros ei osaltamme suinkaan loppunut medihelillä evakuointiin, vaikka jotain sen suuntaista olikin ihan syytä olettaa tältä karonkalta. Tarina kuitenkin menee poikki ihan käytännön syistä, kun Guttenbergin raamatun mittainen reissukertomus oli ihan hyvä idea jakaa kahtia lukukokemuksen parantamiseksi. Eli jatkuu ensi numerossa...

Kierros Karhua, toinen näytös