perjantai 14. huhtikuuta 2017

Liebster Award

Tunnustusta kanssabloggaajilta, a.k.a. "Tekstuaalista kyberrakkautta Saksammalliin"


*Läiskistä*

Koska Liebster viittaa rakkauteen, niin olihan miun etittävä nettilöistä vähän vaaleanpunaisempi versio palkintoläpyskästä.


Että miten oli?

Olihan sekin päivä nähtävä, kun Kokovartalokommando -blogia läiskäistiin ensimmäisen ihkaoikealla tunnustuksella, nimittäin Liebster Awardilla. Voihan mahtava paikka! Hän kiittää nöyrästi, hakee hatun hyllyltä ja nostaa sen hartioita myöden ilmaan. Avot!

Kokovartalokommando -blogi siis siunattiin Vilzun retkiblogin toimesta tuolla maailmanlaajuisesti bloggaajilta bloggaajille annettavalla digitaalisella mustalaiskirouksella kiertopalkinnolla. Vilzu wanha piru oli mennyt hurahtamaan tekstipohjaisiin seikkailuhourailuihini ja saadessaan itse tunnustuksena Liebster Awardin laittoi vahingon kiertämään mm. miun suuntaan muutaman muun seuraamansa blogin joukossa. Tsekkaa Vilzun Liebster Award -kirjoitus tästä.

Vilzu itse on pitkän historian reissumies, joka on retkeillyt ja vaellellut suurin piirtein yhtä pitkään kuin meikä on ylipäänsä omannut pystykävelyn taidon. Vilzu kirjoittaa inhimillistä retkiblogia ei-liian-vakavamielisesti, mut silti tosissaan. Miehen kirjoitukset sisältävät asiallisia arvosteluja käyttämistään retkeilyvarusteista, sekä niin lyhyitä kuin pitkiäkin kertomuksia itse pääasiasta, eli niistä reissuista, joista monet sijoittuvat itsekin paljon haikailemaani Lappiin. Ite olen hänen moniin kirjoituksiinsa ehtinyt tutustumaan hävettävän vähän, mut tästähän on tie (ja Liebsterin myötä myös ryhmäpaine, hih) vain ylöspäin!


Mikä hiton Liebster Award?

Alun perin Saksasta lähtöisin oleva Liebster Award (suom. "rakas / ihana / ihQ / poikaystävä [???] / muu vastaava hapanimelä ihastelunimitys -palkinto") on ainoastaan netin bitti-ihmemaassa olemassa oleva ketjukirjeenomainen kiertopalkinto. Palkintoa jaetaan bloggareilta toisille näiden tykkäämille bloggareille ja niin edespäin tarkoituksena saada tunnettuutta ja näkyvyyttä bloggaajien itsensä mielestä hyville blogeille ja näiden ylläpitäjille. Jaossa siis kasa mainetta ja kunniaa, sekä hieno "pikselipapukaijamerkki". Virallisen epäviralliset säännöt vähän vaihtelevat lähteestä riippuen, mut ovat suurelta osaa samasta puusta veistelty:

- Kiitetään palkinnon myöntäjää kohteliaasti, ihan niiku äiti on pienenä opettanu
- Laitetaan palkintoläpyskä kiiltelemään kirjoitukseen tai blogiin, ollaan kerrankin ryhdikkäästi leuka pystyssä ja rinta rottingilla ansaitusti ylpeitä itestä, muttei ruveta elvistelemään
- Vastataan esitettyihin kysymyksiin
- Laaditaan oma n. 10 kysymyksen setti eteenpäin laitettavaksi
- Laitetaan palkinto kiertoon laatimiesi kysymyksien kera omasta mielestä hyville ja erityismaininnan arvoisille blogeille
- Katsotaan palkinnon leviävän kuin tauti ja nauretaan makeasti, et ollaan edesautettu tuomitsemaan maailman bloggaajat toistamaan tätä ad infinitum. Muhahahahahaaa! Eiku.

Tässä lyhyesti omasta mielestäni tärkeimmät seikat Liebsterin tyylisessä bittikiertopalkinnossa. Ota halutessasi vakoilukorporaatio Guuglen hakukone kouraan ja etsi lisää tietoa, sillä näkemyksiä tämän ei-virallisen tunnustuksen sisällöstä on yhtä monta ku on tunnustuksen saajiakin. Siellähän oli paikoitellen lisäilty ties mitä "kerro kymmenen satunnaista nenänkaivamisfaktaa itestäsi" -sääntöjä, kun jotkut on vissiin olleet pakahtua, et joku tulis viimein kyselemään heijän lempiväristä tai -ruuasta ja näkivät hetkesä tulleen. Ite jätän suosiolla tällaset väliin, et pysytään edes joten miten aiheessa. Musta ja pitsa, ihQ.



Kysymyksiä ja vastauksia

Palkinnon kylkiäisenä tulee tosiaan nenän eteen kasa palkinnon antajan laatimia kysymyksiä. Otetaan nyt sitten ja katotaan josko tästä tulis jotain. Ohan tää lopulta ihan mielenkiintoista luodata itekin tekstimuotoon näitä omaan retkeilyyn ja siitä kirjoittamiseen liittyviä taustoja.


1. Miksi kirjoitat blogia?

- Miulla on aina ollu hinku tarinankerrontaan ja kirjottamiseen, siis ihan ala-asteelta asti. Se on vuodesta toiseen vaan oottanu ja ettiny oikeaa kanavointikohdettaan: Oon kirjottanut fiktiivisiä tarinoita huvikseni, piirtänyt sarjakuvia paikallislehteen ja omaksi iloksi sekä oon kirjoittanut ja kirjotan edelleen lyriikoita bändini Dimensio kappaleisiin. Armeija toimi aikanaan viimeisenä tarvittavana kipinänä, et jo lapsesta saakka sisällä myöskin kytenyt retkeily- ja seikkailuinto syttyi kunnolla konkreettisiksi teoiksi, harrastukseksi, jopa intohimoksi asti ja tätä kautta myös kirjoitus- ja tarinankerrontahalu löysi yhden luonnollisen tien johtua ulos sormien päistä. Blogin kirjoittaminen tuntuu sopivalle tavalle purkaa tuota kirjoitushalua ja on yksi eniten täyttymystä ja hyvää oloa tuottavista tunteista, ku saa omasta mielestään onnistuneen kirjoitusprojektin valmiiksi. Tuo hyvä fiilis, mut myös kirjoituksille tuleva hyvä palaute, lisäävät petroolia lieskoihin.

Muina syinä mainittakoot ihan yleinen reissupäiväkirjan pito niin itteään ku muita varten. Reissuja on mukava mehustella jälkikäteen omassa päässä kirjoittamalla ne ylös. Ajatuksella kirjoitetun selonteon kanssa on myös mukava silloin tällöin elää reissu uudestaan kiireettömän vapaapäivän aamuna mustan kahvin kera sillo, ku ei muuten anna päiväjärjestys periksi mennä pitkälle mettään kokemaan uutta.
 
 
2. Oletko asettanut blogillesi tavoitteita?


- Olen, tottakai. Kenties selkeimpänä näistä on yritys tarjota lukijalle jotain uutta, tai vähintään uusi näkökulma tuttuun aiheeseen, tietty aihepiirinä retkeily. Yleensä haen tätä huumorin kautta, koska oon havainnut sen hyväksi universaaliksi kanavaksi saada ihmiset kiinnostumaan jopa monista itelleen ei-niin-mielenkiintoisistakin aiheista.

Toinen tavoite on pitää blogin sisältö jokamies -tasoisena, nöyränä ja inhimillisenä, olkoot ite reissu sitten perus viikonloppuvaellus lähipuskassa tai jotain arkijärjellä aivan äärisekopäistä - kuten 300 km/vrk -pyörälenkki.

ytyy kääntää myös tietynlainen tavoitteettomuus tavoitteeksi, eli passiivisuus aktiivisuudeksi, esittämällä tämä passiivisuus eri vinkkelistä: Julkaisen vain, kun on tullut hyvä teksti, jota on ollut oikeasti inspiraatio kirjottaa. Eli siis tää on toisin päin käännetty versio siitä tosiasiasta, et julkaisen monia muita bloggaajia harvemmin, ku läheskään aina ole todellista inspistä viedä alottamaani tekstiä loppuun asti, tai sanoa asiat ja kuvailla reissun känteet itelle ominaiseen tapaan, eli tekstistä uhkaa tulla liirumlaarumia, potaskaa. Voisin myös yrittää vääntää tätä tietynlaista laiskuutta "laatu määrän edellä" -viisauden raamiin. Inspis ei välttämättä vaadi mitään potkukelkalla Grönlannin halki -tyylisiä rykimisiä pohjalle, vaan sen vision miten kirjoittaa ytimekkäästi ja omintakeisesti jostakin. Ennen kaikkea tapahtumarikas, tunteita ja tuoksuja sisältänyt kokemus auttaa tässä, mut ei sen tarvi olla mitään maailmanmittakaavan itsemurhaamis-ekstremeseikkailua, et se vilisee sopivia tarttumapisteitä ja yksityiskohtia kerronnan näkökulmasta.

 
3. Kerro käytännön niksi josta sinulle on ollut hyötyä retkeilyssä?


- Nyt oli paha, nyt oli paha. Varmasti monestakin käytännön tempusta on ollu apu reissun päällä, muttei tule hevillä mieleen mitään niksipirkka-ameriikantemppua mikä olis ylitse muiden. Ku tulis mieleen ees joku oikee "taito", eikä mikää kolmannen danin musta vyö kengännauhojen sitomisessa.

No joo, otetaan nyt sitten vaikka esimerkkinä fysiikan oppien ymmärtäminen ja soveltaminen käytäntöön, joka on auttanut paljon esim. kerrospukeutumisen ymmärtämisessä ja tulenteossa. Pyrin aina valmistelemaan tulenteon nii, et tulet lähtee ekalla tikulla. Pientä suurta insirööri-perfektionistia sisälläni sitte ärsyttää, ku aina välillä ei onnaa ja joutuu käyttämään hitto vie toisen tikun. Kammottavaa. Tulenteon lisäksi solmujenteko- ja narujenkäsittelytaidot on auttaneet tekemään kaiken maailman leiri- ja muita yleishyödyllisiä viritelmiä nii, et solmut toimii käyttötarkoituksessaan niiku pitääkin ja ne saa lopulta jopa aukikin ilman teräaseavusteista väkivaltaa. Ei siis ole tullu vähään aikaan sotkettua narusta ns. Jungmanin erikoista: ei piä mittää, ei lähe auki, eikä ossaa tehä uuestaa.

Jälkiedit 17.4.2017: Muistinha mie just illalla nukkumaan käytyäni (jolloin luovan työn tekijät yleensä saa aina ne ideansa), et tulihan sitä kerran kekattua yksi selkeä kikka, josta oli merkittävästi hyötyä reissussa sattuneessa pattitilanteessa. Kyseessä oli semmonen jippo, et mätettiin kiviä painoksi kyytiin kaverille, jolloin eteneminen rupesi helpottumaan. Miettikääs sitä.

Klikkiotsikkomainen pohjustus tähän hommaan nosti tietysti jännityksen äärimmilleen, kun "kuka on niin kirjapaino / ovenpönkä, et kantaa rinkassa kiviä mukana ja kuvittelee sen helpottavan matkaa?". No hölmöläiset tietenkin, ku niitä kiviä pois ottamalla voi sitten tarvittaessa keventää rinkkaa, jos painaa liikaa. Fiksua! Tässä lyhyt tarina siitä, miten lisäpainosta voi olla hyötyä.

Oltiin joskus syksyllä 2014 Sulkavan Lohilahdella lyhyellä melonnalla Julunkivelle ja takasin. Toisessa kanootissa meitä oli kaks ja toisessa sitte kaveri itekseen, mut menomatka sujui ongelmitta. Kukaan ei tietysti ajatellut, et sillo melottiin pieneen myötätuuleen ja takasi tullessa asia olisi sitten vaikeammin päin. Julunkiven makkaranpaistelujen jäliltä kun lähettii takasi, ni ongelmat alko oikeastaan saman tien: Vastatuuli ja pieni aallokko sai kaverin kanootin keulimaan, eikä ohjaamisesta tullut mitään, kun 'nootti kääntyi aina sivutuuleen muutaman metrin epämääräsen vikuroinnin jälkeen. Tuolla vauhdilla kestäisi tuntikausia, et päästäisi takasi Lohilahdelle ja tässä tulis varmasti jo kaverin jaksaminenkin vastaan, sillä tuo senkinhetkinenkään "eteneminen" ei ollut mitään huvikseen melkuttelua, vaan ihan poskitutinalla kauhomista hänen osaltaan. Meil ei sitten kahteen pekkaan ollut omassa kanootissamme mitään ongelmia, kun keulalla oli ihminen painona ja ohjattavuus säilyi.

Aika nopeesti näki, et ei tosta soppakauhomisesta ja kanoottipirueteista tule mitään. Kerranki voin ite sanoa saaneeni McGyver -välähdyksen, ni myöskin käytän sen kortin sanomalla, et mie sain idean ja sen koommin ei ole ideoita näkynyt: Käännytään tiukka kurvi vasempaan takasin Julunkiven luonnonsuojelualueen rantaviivalle, kun siellä näytti olevan isoa kivenmurkulaa paljon kyytiin otettavaksi. Nii, siis kaverin kanootin keula vaati selkeästi lisää painoa, jotta ohjattavuus säilyisi vastatuulessa, siitähän tässä vaan oli kyse. Siinä sitten lapattiin lokinpaskalla kuorrutettuja Julunkiven luonnonsuojelualueen suojeltuja rantakiviä kaverille kyytiin kymmeniä kiloja ja tunnettiin ittemme fiksummaksi kuin mitä oltiin ikinä oltu. Loppumatka Lohilahdelle sujui tämän jälkeen kuin tanssi ja nyt puhutaan perus lavatansseista eikä mistään breakdancesta tai muusta hajotustanssista. 

Anteeksi, et otettiin luonnonsuojelualueelta kiviä mukaan, mut sieltä ne löytyy Lohilahden rantavedestä jos joku Ympäristöministeriöstä haluaa mennä niitä sielt kahlaamaan! :-)
 
 
4. Missä olet kokemut "suurimmat tunteesi" reissuillasi ja miksi?


- Moni reissu on kyl nostattanut ääritunteita pintaan nii hyvässä ku pahassa, mut nopeesti tulee mieleen aiemmin toisessa kysymyksessä sivuttu 300 km / vrk -pyöräreissu. Se oli rankkuudestaan huolimatta aivan omanlaisensa huikea reissu kaikkine fiiliksineen. Etenkin loppumatkasta aamulla Vaalimaantietä Lappeenrannan suuntaan ajaessa meinasi jotenkin nousta (hitto vie: siis nousi!) tunteet pintaan jopa enemmän kuin reissun päätyttyä, kun matkalla ehti pohtia syntejä syviä ja kaikkea sitä, mihin pieni ihminen itsesuojeluvaiston puutteessa halutessaan pystyy. Aeeeeevammahotorreissu, välillä meinaa mennä roska silmään sitä muistellessakin. Tuon pyörittelyn jälkeen myös väsymyksen tunne oli jotain sellaista mitä ei ole tullut ennen (eikä tähän mennessä sen jälkeenkään) koettua. Lue ite 300-reissukertomuksesta lisää.

Toisessa ääripäässä en oo oikein ikinä osannut ottaa pipariksi menneistäkään reissuista mitää suurempia hellan kuumenemisia saatikka fyysisiä tantrumeita. Kuiteki ihan inhimilliseen tapaan osan tai koko porukan reissun keskeyttäminen on aina aiheuttanu harmitusta, mut nää keissit on lopulta kaikki osanneet ottaa paksun pää- ja kantapääluun kautta oppimisena.

Eniten surua puseroon tuonut näistä oli varmaan vuoden 2012 syyskesästä ekaa kertaa kokeiltu Karhunkierros, ku jo 27 km jälkeen reissuporukasta 2/4 oireili siihen malliin, et maaliin ei tultaisi yhtenä kappaleena pääsemään. Vaikka oltiin koko porukka suht' kokemattomia ja meno sen mukaista, ni olisin varmaa ite jaksanutkin. Tästä huolimatta päätettiin yhteistuumin viheltää peli poikki koko porukalta, kun porukassa oltiin reissuun lähdettykin. Kotia ajaessa nakutti kalloon, mut vähemmän siihen nähen mitä ois uskonu: 700 km autolla, et pääset kävelemään päivän rinkka selässä ja taas 700 km kotia yötä myöten happamin mielin. Jo sillo päätin saman tien, et "vielä mie palaan" ja tosiaan syyskesästä 2016 sitte lopulta käytiin toisella porukalla ottamassa revanssi, josta oot jo saanu lukeakin tässä blogissa. Vuoden 2012 KK-yritys oli ensimmäinen iso, konkreettinen ja loppuviimeks tärkeäkin oppitunti siitä, et aina ei voi voittaa, mut aina voi yrittää oppia et miten mahollisesti ens kerralla vois voittaa ;)
 
 
5. Mikä on sellainen reissukohde jota voisit suositella muillekkin?


- Mieleen tulee heti sen sata eeppistä reittiä ja paikkaa sekä vielä niitten sivupolut, mut aivan selkeimpien esimerkkien sijaan suositaan vähän paikallisempaa ja ei-ihan-karhunkierroksen tavoin kuuluisaa: Oravareitti -niminen melontareitti Juvalta Sulkavalle. Tuo vähän yli 50 km reitti ollaan kerran melottu erään viikonlopun aikana ja se tarjosi lähinnä tasaista järven- ja joenpintaa aiemmin meloneelle porukalle vähän enemmän jo sitä oikeaa seikkailufiilistä monine koskineen, hienoine maisemineen ja tunnelmallisine taukopaikkoineen.

MUTTA Vaikka reittiä mainostetaan "koko perheen melontakokemuksena" ni käydäämpä läpi tällanen hauskahko päättelyketju:
- Oravareitin kosket on katsottu suurelta osaa helpoiksi (taso I), paria vaikeahkoa (taso II) poikkeusta lukuun ottamatta.
- Kansainvälinen koskiluokitus sanoo tason I koskista mm, et "eskimon teko ei ole vaarallista" ja taso II:ssa seisoo, et "uimisesta tulee korkeintaan mustelmia".
- Kosket on Oravareitillä yleensä vaaksasta sääreen syv nii, et varsinkin kevättulvien ja alkukesän jälkeen vähän veden aikaan kanootin pohja kolisee kiviin.
- Lopputulema: Eskimokäännöksiä ja vetoharjotuksia vaan sinne vaaksansyvyiseen liruun kivikon sekaan!

Terveiset koskien kesyttäjältä

No joo, tosiaan on tainnu siis jollain unohtua mainita, et Oravareitin matalia koskia ei koske (pun intended) eskimo-osin tuo käännösasia, tai miten sen nyt haluaa muotoilla. Siellä ei ollut yhtään koskea jossa mahtuis tekemään eskimokäännöstä ilman, et ui pääpohjaa ja kuuppa kolisee kivestä toiseen ku pallo flipperissä konsanaan. Noin niiku muute reitin kosket tarjosivat ihan mukiinmenevillä laskusuorituksillakin niille meidän vähän kömpelöille maastonvihreille lasikuitubanaaneille, eli juka-kanooteille, sopivasti vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Eli siis pointtina, et aivan ensikertalaisille tai muuten vaa seesteistä melontakokemusta hapuileville en suosittelis tuota reittiä ekaksi kohteeksi...

...tai mikä jottei, jos löytyy vähänkään yllytyshulluutta ja seikkailunhalua ja mahdollisesti mukaan tunkevat penskatkin tykkää huvipuistolaitteesta sitä enemmän mitä pahemmin yrjö lentää, eli varaukseton suositus ja sekaan vaan! Niihä myöki tehtii ja iha hauskaa se lopulta oli.


Jos taas reitin sijaan yksittäistä vaikuttavaa kohdetta pitää suositella, niin Puumalan puolella sijaitseva Ruokolahden melontareitin varrellekin osuva Lieviskän mylly on mielenkiintoinen lokaatio. Kyseessä on vanhan myllyn ja tukinuittorännien rauniot käsittävä kompleksi, joka näkyy kuvassa vain osittain.
 

 
6. Valitse joku reissukuva ja kerro siitä tarina.


Operaatio: Märkä ruuti

Kesän 2014 lopussa oltiin suunniteltu pidettäväksi melonta Väliväylän melontareittiä myöden välillä Kannuskoski (Luumäki) - Kärjenlahti (Iitiä, Lappeenranta). Melonta pidettiinkin, mut alunperin sovitusta vajaammalla miehistöllä. Kelikin oli varsin kostea elokuun lopussa, kun syksy saa. Vajaan ryhmäsuorituskyvyn ja kostean kelin yhdistelmän johdosta tuo viikonlopun ja reilun 60 km mittainen kauhominen ristittiin Operaatio: Märkä ruuti -nimellä. Nimi ei siis viittaa mitenkään ongelmiin "rakkaudessa" eipä.

Kyseinen otos on siis hieno, jopa vinksahtaneesti vähän taiteellinen, fotograafi, jossa allekirjoittanut ite on helpottanut katsojan silmiä olemalla suosiolla kameran takana reissun muiden osanottajien Jukka Siekkisen (edessä) ja Rinnakkaisohjelma -blogiin syyllisen Endur-Anssin poseeratessa lastaamassa reissun jälkimmäisen yön sässynöitä kanootteihin Kivijärven Vihtosensaarien rantakalliolla. Etualalla kokonaisuuden kruunaa rennosti kalliolla lepäävät kanteleentekotarpeet.

Märkä ruuti on eräitä hienoimpina mieleen jääneitä reissuja, vaikka kuvassa viimeisen reissuaamun sää näyttää kaikkea muuta kuin hienolta eikä haukikaan jaksanut paljoa poseerata. Suuren osaa matkasta kuiteki paistoi aurinko ja sadekin tuli lähinnä kuuroina niin, et sadetakin hyötyaste oli suoraan verrannollinen strutsin siipiin. Matkalla saunottiin ekana iltana Haukkasaaren retkisaunassa, pidäteltiin äkkikaatosadetta Uitonsaaren laavussa hernekeittoa lämmitellessä, nautittiin järvi- ja jokimaisemista, melottiin vastavirtaan Niskaveden ja Huopasenvirran välisen sulun "kynnystä", vietettiin tunnelmallista leiritulisteluiltaa Vihtosensaarissa, melottiin koko Kivijärven halki ja nähtiin jopa vanhoja vedenpinnan tasoa indikoivia kalliokaiverruksia sekä historiallisia merkkejä väylän tukinuittokäytöstä. Joskus vielä melon tuon Kouvolasta Lappeenrantaan asti ulottuvan Väliväylän reitin kokonaisuudessaan.

 
7. Oletko koskaan ollut retkilläsi pulassa? Mitä tapahtui?


- Siellä täällä on sattunu kaikkea "pientä" sellasta, mi varmasti eskaloituessaan olisi sanalla sanoen saaneet sen sikalan sivutuotteen lentämään tuulimyllyn lapoihin, mut oikeesti aivan umpikusessa ei olla oltu. Kuitenkin tulee mieleen yksi melontareissu ja lopulta sen keskeytykseen johtaneet sääolot. Oli myös tähän mennessä ainut kerta kun retkeillessä oltiin tilanteessa, jossa oikeasti pelotti.

Meil oli siis yllytyshulluna ideana meloa syyskesästä 2015 isoille vesille Saimaalle jukakanooteilla Lappeenrannasta aina Mikkeliin asti. Oikei, kuulostaa vähän ohilaukaukselta heti alkuun, ku miettii kuin paljon välillä on selkävettä pienille kanooteille, mut säiden oli katottu suosivan. Reissua edeltävä viikonloppu ja viikko olikin aurinkoa ja tyyntä niin, ettei syksystä vielä tietoakaan ja myös eka melontapäivä Lappeenrannasta Taipalsaaren Sarviniemeen oli ihanaa melan heiluttelua pitki peilityyniä selkävesiä auringonpaisteessa.

Toisena reissupäivänä oliki sitte se viereisen PV:n harjoitusalueen säägeneraattori käynnistetty ja laitettu "haistappa muuten varusmies paska" -asentoon, eli tuuli puhalsi useita metrejä sekunnissa etelän suunnasta harjoitusalueen yltä Saimaalle kurjuutta ja sadetta. Munanluodonselällä kastuttiin aika hyvin, siis "litra vettä per kenkä" -hyvin, eikä sivutuuleen melominen ole omia lemppariharrastuksiani muutenkaan. Siihen kastuneiden vaatteiden kuivatukseen ja kesken reissun saamaamme ulkopuoleiseen apuun olisi yksi lämminhenkinen tarinansa kerrottavana, mut jätetään se toiseen kertaan, ettei tästä tule älytöntä romaania. Terveisiä vaan eräille avuliaille mökkiläisille, muistetaan kyllä lupauksemme hädässä olevan auttamisesta!

Päivä yksi: Kesä

Päivä kaksi: Ei-kesä

Kolmantena päivänä ei satanut, mut tuuli oli yltynyt. Jatkettiin Väliveden selälle ja jouduttiin vastatuulen nostamaan voimakkaaseen aallokkoon, joka vei etenemisestämme kaiken vauhdin ja mielekkyyden. Kömpelöitä jukakanootteja ku ei oikein ole tehty aallokossa liikkumiseen, ni varsinki vaahtopäiden seassa kaatumisen riski oli todellinen. Silloin pelotti oikeesti ja ku saatiin tarpeeksemme ni ei myö meinattu taaemmasta kanootista saada edes radiolla saatikka huutamalla kontaktia etummaiseen kanoottiin, et tehään u-käännös ja melotaan takaoikealle Suomalansaareen. Kun lopulta saatiin hillittömän epätoivoisen vastatuuleen ja aallokon kohinaan keuhkoamisen jäliltä yhteys etukanoottiin, ni ei tarvittu kovin montaa suostutteluyritystä keskeytyssuunnitelmien suhteen, kun kaikilla kroppa teki täysillä töitä sen vaivasen 2 km/h -vauhdin eteen ja tilanteen vaarallisuuskin oli ilmeinen kelluntaliiveistä huolimatta. 

Yritettiin kääntyä, mut aallokko oli tästä eri mieltä meijän kanssa ja voimakkaassa sivuaallokossa hervottomasti keinuessa tuntui oikeesti, et kohta muute lähettii laijan yli. Tällöin se siis vasta pelottikin, kun voimakas aallokko ei antanut meijän kääntyä siitä sivuaallokosta enää mihikää, ei vasta- eikä myötäaallokkoon. Teki mieli onnitella itteään, et nyt oltii todella onnistuttu saamaan ne kanootit sellaseen paikkaan, mihi niitä ei ole tarkoitettu. Siis vekki vihkoon: Jukakanootin rajat löydetty. Aivan älyttömän vääntämisen tuloksena (pitkiä sekunteja tai minuutteja) saatiin kanootti lopulta kääntymään vähintään kolmen todella lähellä kaatumista käyneen keikahtamisen jäliltä ja päästiin melomaan myötäaallokkoon, joka ei sekään ollut mitään herkkua sen kaliiperin kuohuissa + aallokko halusi kääntää meijät koko ajan takaisin sivuttai. Pääsi aika iso huokaus, kun jalat viimein koskivat maata siinä tuntemattomassa mökkirannassa. Täältä käsin tehtiin puhelimitse tarvittavat järjestelyt reissun lopettamiseksi ja evakuoimiseksi, koska sääennusteet näyttivät aika hurjilta loppureissulle varatuksi ajaksi ja vesireitti Mikkeliin oli käytännössä selkävesiä. Loppu hyvin kaikki hyvin, mut ties mitä olisi voinut käydä, kun tuskin olisi kaatumisen jälkeen päästy takaisin kanoottiin siinä aallokossa. Huh huh.

Tuostakin reissusta opittiin monta asiaa - siis muukin kuin se, et mikä viikko herran vuonna 2015 kesän selkä otti ja katkesi yhen yön aikana syksyn painon alla - mut suuruudenhulluus oli tuskin poisoppimisen listalla ;) Terveissä mitoissa korkealle kurottaminen on vaan ihan hyvä juttu ja tässähän sattu vain kelien kanssa huono tsäkä. Se, mikä meni oikeasti perseelleen, oli huonoihin keleihin varautumattomuus. Oppia ikä kaikki.

Vaan joskus vielä melotaan Lappeenrannasta Mikkeliin ja nautitaan vaikka väkisin.

 
8. Miten haluaisit kehittää itseäsi retkeilijänä?


- Haluan ja aionkin opetella vielä avoimemmiksi uusille ideoille ja myös epäonnistumisille, jota tukee myös itsetunnon kehittäminen.

Miun mielestä ihmisen yks suurin voimavara on osata epäonnistua: Ei pelkää silloin tällöin sattuvaa (isompaakaan) mokaa, vaan sellasen tapahtuessa ottaa opikseen eikä jää murehtimaan turhia. Näin pystyy kehittymään ihmisenä, kun taas päinvastoin epäonnistumista pelkäävä ihminen jumittuu ja pahimmillaan varoo tekemästä yhtään mitään, varsinkaan uusia asioita, epäonnistumisen pelosta. Pitää yrittää murtautua siitä epäonnistumisen häpeästä ja pelosta pois, koska epäonnistumisien kokeminen ja hyväksyminen on lopulta niitä harvoja teitä, joiden kautta oppii korjaamaan omia menettelytapojaan.

Vähän samaa asiaa on se uusille ideoille rohkaistuminen, joka on myös jatkuvasti opettelun alla: Ei pidä urautua ja jumiutua sille kerran ympärilleen haalitulle mukavuusalueelle. Urheilupiireissä kuulee välillä motivaatiolauseita, niiku "kehitys loppuu tyytyväisyyteen" ja "kehitys kukoistaa vain mukavuusalueen ulkopuolella" ja miun mielestä nuo on aika nasevia sananparsia, joissa on villi totuus takana. Vaik välillä omakin motivaationi nukahtaa rattiin ja lipuu vastaantulijoiden kaistalle, niin tästä seuraa vaan nokkakolari realiteettien kanssa ja se on yleensä se tärkeä mukavuudenhalun läpi havahduttava herätyskello, jonka ansiosta huomaan taas jotain kautta tarpeen kehittää itteäsä.

Epäonnistumisen pelon voitto: Tsek
Tulossa pian: Varovaisuus linkkarin kanssa
 
9. Mikä retkeilyssä on mielestäsi parasta?


- Citypojalle tietysti se tärkein aspekti on päästä karkuun kaupunkielämää, katupölyä, ostoskeskuksia, synteettisiä asioita, posliinipyttyjä, tositeeveetä ja mitä näitä nyt on. Lisäksi ite olen kuin karhu, eli nukun talvella pitkään, lttelen ihmisiä ja kuulun mettään, enkä sirkukseen.

No mut vakavasti puhuttaessa parasta retkeilyssä lienee luonnon rauhallisuus ja sen vaikutus ihmiseen. Siellä pätee samat säännöt kaikille, olosuhteet on olosuhteita. Lisäksi retkeillessä ollaan elämän perusasioiden äärellä ilman ensimmäisen maailman kaupunkielämän ongelmia mm. siitä, et "mitäs nyt tehtäis" ja sit pelataan tietokonetta. Päivän aikana luonnossa ihaillaan maisemia ja nähdään luonnon ihmeitä joita ei kaupungissa näe, mut myöskin ollaan niiden perusasioiden äärellä: liikutaan, syödään ja juodaan, leiriydytään. Oon tullu tulokseen, et ihminen tykkää lopulta noista peruspalikoista, jotka sivistyksen parissa on liian itsestäänselvyyksiä, mut luonnossa niiden kanssa pääsee taas touhuamaan tosissaan.

 
10. Mikä on seuraava reissusi ja mitä siltä odotat?


- Seuraava reissu on suurella varmuudella perinteinen sesongin aloittava kevätvaellus, joka tällä erää suunnannee Reitti 2000:lle pk-seudulle ja Nuuksioon. Homma on enää aikataulun lukkoon lyöntiä vaille toteutuksessa. Viikonlopun tai pidennetyn sellasen mittasena reitin osittaisena vaeltamisena sen tarkotus on testata talvisäilytyksessä ollut jalkapatikkakunto kesän muita reissuja varten. Oottelen tältä ihan perinteistä ja rauhallista viikonloppujotosta, sekä sen jälkeistä aikaa ja oottamisen tunnetta, kun keskitytään valmistelemaan nii kesän isompia reissuja. Siellä on ainakin pari reissua suunniteltu Suomen 100 v-juhlan kunniaksi, vink vink. Vaan kattoo mitä tuleman pitää!



Vahinko kiertämään

Kirjotuksen vaikein osuus oli valita ne, kenelle palkintoa laittaisin eteenpäin. Ite kun en ole juurikaan verkostoitunut blogien suhteen, niin meni suurelta osaa vähän ettimiseksi, kun viel yritin valita sellasia blogeja joita ei ole vielä tällä tunnustuksella siunattu ja joista voin oikeasti sanoa saaneeni jotain irti, enkä vaan vetänyt sombrerosta ja heittänyt palkinnolla.

Jouduin laajentamaan Liebster Awardin tässä tapauksessa koskemaan myös videoblogeja. Taas vaan yksi esimerkki siitä, etten osaa pelata ja joudun siis keksimään peliin uusia sääntöjä. Tää ei kuitekaa muuta mikskään sitä, et miun muutama lempparireissublogi on täysin tai ainaki suurelta osaa audiovisuaalista materiaalia ja se, et sopiiko tää tekemäni temppu nyt virallisen epävirallisen blogirakastelurakkauspalkinnon koodiin kiinnostaa aika tarkkaan yhtä paljon kuin harmaamustansävyisten pihakivien kilohinta paikallisen rautakaupan kausimyyntialueella. En tiiä mistä äskeinen vertaus tuli, mut tästä huolimatta Liebster Awardin tekstiblogi -alkuperää vasten peilatessa miusta nähen on täysin OK, jos palkitut vlogit haluaa jättää tässä tapauksessa award -aiheisen vastinevideon väliin, ku miulle oli vaan tärkeintä saada laittaa periaatteesta palkintoa kiertämään eri suuntiin. Mut toki on suositeltavaa poistua mukavuusalueelta ja ottaa haaste vastaan!

Tässäpä nämä...


Reissussa

Reissussa on omalla kohdalla hyvin samaistuttava blogi / vlogi: Nuorehko omakustannejääkäri samoilee metsiä nöyrällä asenteella ja näyttää nauttivan siitä. Tuoreehkonakin löytönä mielenkiintoni asiallisuudellaan, jämäkkyydellä ja hyvällä videotuotannolla ansainnut kokonaisuus sisältää niin reissukertomuksia sekä arvosteluja kamppeista ja formaatinkin saa valita iha ite tekstin ja videon välillä. Liikkuvan kuvan sisältöä löytyy siis SinäPutki -kanavalla.


Sami Pekkarinen

Samin blogi on oikeastaan puhtaasti vlogi, eli videomuotoinen blogi. Samin tunnelmallisista melonta- ja retkivideoista olen nautiskellut monet kerrat aamukahvia särppiessä. Täytyy sanoa, et ilman sen kummempaa markkinointiyritystä on Kallavesi onnistunut tekemään vaikutuksen miehen ansiosta! Kanootti kainaloon ja Kuopio kutsuu (vielä joskus).


Näitä polkuja tallaan

Paikallinen kohtalontoveri ja Retkipaikan sivuston kautta bongattu Paula Savelius pitää mukavan usein ja sopivan kokoisina annoksina luonnonläheistä lukemista tarjoavaa retki- ja luontoblogia nimeltä Näitä polkuja tallaan. Lappeenrannassa ja lähialueella iteki paljon kiertäneenä oon löytänyt blogistaan muutamia hyviä knoppeja, joilla sivistystää itteäni paikallistietämyksen suhteen. On aina hienoa löytää lisää paikallista draivia samaan aiheeseen liittyen ja lukea heijän seikkailuistaan.


Rinnakkaisohjelma

Viimeisenä, muttei todellakaan vähäisimpänä, hyvän ystävän ja reissutoverin Anssi Tuhkasen retkeily- ja muu oheis-yleishääräysblogi Rinnakkaisohjelma. En valinnut Endur-Anssin blogia tähän suinkaan saunanlauteilla sovittujen hyväveli-sopimusten tuloksena, eli kaljapalkkamainontana, vaan puhtaasti seläntaputuksena ja kunnianosoituksena yhtä hienointa lukemaani blogia kohtaan. Anssin hirtehinen huumori, elämämmakuiset tekstit ja sopivasti vanhalle kirjastolle tuoksuva kieliasu tuovat jotenkin uniikin fiiliksen miehen teksteihin, jotka osuvat allekirjoittaneen lukuhermoon just oikeesta kulmasta.



Valituille kohdistettu kysymyssarja, olkaatte hyvät:

1. Mitkä asiat vievät sinut retkeilyharrastuksen pariin?
2. Miksi aloit bloggaamaan?
3. Mikä on blogisi punainen lanka, vai onko sitä? 
4. Valitse joku aiemmin julkaisematon mielenkiintoinen reissu(video)kuva ja kerro tarina sen takana
5. Mahtava reissu, seikkailu tai niihin liittyvä asia, josta et ole julkaissut?
6. Muistele hienointa ja huonointa hetkeäsi reissussa
7. Mitä blogiltasi on odotettavissa lähitulevaisuudessa?
8. Onko korvan takana mielenkiintoisia, eeppisiä tai hulluja koetoksia tai reissuja pitkässä juoksussa?
9. Reissumoka, josta tuli opittua kantapään kautta?
10. Reissu, jota eniten odotat tällä hetkellä?


Niinsanotusti jätän tämän tähän ja katon, että otetaanko ketjukirjekyyhky ilolla vastaan, vai tervemenotetaanko sitä haulikolla. Toivoisin mahdollisesti oman vastausviestin / videon tekijöiltä vähintään informointia kommenttiosioon niin haasteen mahdollisesta vastaanottamisesta kuin sitten lopullisesta julkaisusta, niin saahaan linkit vastauksiin myös tähän miun tekstiin.